Tein joulukattauksen omassa kodissani niillä antimilla joita kodissani valmiina oli. En omista oikein minkäänlaisia perus jouluisia koristeita, minkä huomaa kattauksestakin.
Rakastan luonnonvärejä ja sitä että luonnosta löytyy paljon kaunista, joita on mahdollista käyttää omassa sisustuksessa.
Minulle joulun tuo lämmin, kaunis ja rauhallinen tunnelma ja rakkaat ihmiset. Tätä lämmintä ja kaunista tunnelmaa loin omaan kattaukseeni luonnon avulla sekä tietysti ihka ihanien kynttilöiden, jotka tuovat tunnelmaa paikkaan kuin paikkaan.
torstai 2. tammikuuta 2014
Sakky Shopin suunnittelua, valmistelua ja toteuttamista
Saatiin Taran ja Kirsin kanssa tehtäväksi suunnitella koulun Sakky Shopille uusi sisustus joulu teeman mukaiseksi. Neljä tuntia menikin sitten tarkkaan suunnitteluun, mittailuun, sisutusesineiden, kankaiden ja järjestelyn suunnitteluun paperille valmiiksi, jotta seuraavalla tunnilla työn aloittaminen olisi helppoa ja tiedettäisiin mitä oltaisiin tekemässä.
Tähän projektiin meillä menikin useampi visun tunti, jotta saatiin siitä mieluinen. Välivaiheista minulla ei ole kuvia, mutta tässä sitten olisi joitain valmiista Sakky Shopista, tosin huonolla kamerallani otettuna.
Ennen työmme aloittamista Sakky Shop oli aikalailla mitään sanomaton ja sanotaanko laimean näköinen. Halusimme saada siitä kutsuvan ja lempeän jouluisen tunteikkaan, jossa mielestäni onnistuimme hyvin.
Alku pohdiskelujen ja tilan pienuuden kanssa tapeltua onnistuimme saamaan kaikki nätisti omille pakoilleen sekä saaden tilasta sopivan avaran. Olin itse todella tyytyväinen lopputulokseen, harmittaa tosin ettei se oikein välity näistä kuvistani, mutta toivottavasti Taralla ja Kirsillä on enemmän edustavia kuvia.:)

keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Ensimmäiset visuaalisen myyntityön tunnit
Itse en päässyt kahdelle ensimmäiselle tunnille, jolloin muut luokkalaiset olivat harjoitelleet mallinukkejen purkamista ja kasaamista, sekä olleet laittamassa Lauran Puodin näyteikkunaa.
Mutta onneksi minulla on jonkin verran aikaisempaa kokemusta mallinukkejen laitosta viime kertaisesta työssäoppimisesta KappAhlissa, joten en toivottavasti ole ihan täydellinen rähmäkäpälä, vaikka harjoittelua vielä tarvitsisinkin, jotta saisin siihen varmuutta, sillä se on yllättävän haastavaa ja varovaista hommaa.

![]() |
| kuva googlesta |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)